Urheileva nuori viettää merkittävän ajan viikosta joukkueen parissa joko treeneissä tai peleissä. Siksi on tärkeää, että ympäristö on turvallinen. Mikä tekee urheilusta turvallista? Ensiapujoukkueen pelaajakeulakuva ja Susiladiesin pelaaja Magdalene Agyei kertoo.
Fyysistä ja henkistä turvallisuutta
Turvallinen urheiluympäristö koostuu sekä fyysisestä että henkisestä turvallisuudesta. On tärkeää, että harrastuksessa otetaan huomioon tapaturmien ennaltaehkäisy, lajia tukeva harjoittelu ja suojavarusteiden käyttö.
Toisaalta on myös tärkeää, että joukkueessa on henkisesti turvallista harrastaa. Henkistä turvallisuutta tukevat esimerkiksi hyvä joukkuehenki sekä kaikkien mukaan ottaminen ja kunnioittaminen.

Magdalene on pelannut koripalloa noin kymmenvuotiaasta ensin harrastusseurassa ja viimeiset kuusi vuotta ammattilaisena. Magdalene kertoo, että on aina kokenut ympäristön turvalliseksi niin harrastus- kuin ammattilaispuolellakin.
”Meillä on aina ollut joukkueessa hyvä henki ja voisin sanoa, että tänä vuonna jopa kaikkein paras. Meillä on luotettava ja turvallinen ympäristö ja tietää aina, että keneltä voi pyytää apua”, Magdalene sanoo.
Tieto lisää turvallisuutta
Hän jatkaa, että vaikka esimerkiksi lämmittelyihin on aina kiinnitetty joukkueessa huomiota, oma asenne on muuttunut mitä pidemmälle lajissa on edennyt. ”Ei sitä silloin ymmärtänyt, että kuinka tärkeää esimerkiksi lämmittely on. Nyt ammattilaistasolla sen tietää eri tavalla, että kuinka tärkeää lämmittely ja fysiikkatreenaaminen on ja sitä haluaa tehdä myös omalla ajalla”.
Ensiapujoukkueen verkkokoulutus sisältää ensiavun lisäksi tietoa tapaturmien ennaltaehkäisystä eli esimerkiksi lämmittelyn, ruokailun ja unen merkityksestä terveenä pysymiselle.

Lämmittelyn ja treenaamisen lisäksi Magdalene on tunnistanut itselleen tärkeäksi tapaturmien ennaltaehkäisyn keinoksi nilkkojen teippaamisen. Hän tietää, että nilkat ovat pelissä kovilla ja ne teippaamalla hän pystyy välttämään nyrjähdyksiä ja pysymään paremmassa pelikunnossa. Itsensä kuuntelu ja omien tarpeiden tiedostaminen on osa tapaturmien ennaltaehkäisyä.
Vaikeudetkin voivat vahvistaa
Kaikesta huolimatta tapaturmia kuitenkin sattuu. Vahva joukkue pyrkii varautumaan ja ehkäisemään niitä, mutta yhtä tärkeää on pystyä toimimaan, jos jotain silti tapahtuu. Ensiapu auttaa hoitamaan tilanteen, mutta joukkueen henkinen turvallisuus ja vahvuus mitataan takapakkien kohdalla.
”Meillä loukkaantui yksi joukkuekaveri pahasti ja hän joutui pois koko kaudeksi. Sen lisäksi hävittiin peli. Oltiin koko joukkue allapäin. Puhuttiin ja käsiteltiin asiaa ja päätettiin kuitenkin voittaa ja hoitaa homma. Saatiin käännettyä vaikea tilanne positiiviseksi. Ja vaikka tuli lisää loukkaantumisia, niin päätettiin pitää se sama asenne.” Lopulta vaikeuksista huolimatta Magdalenen joukkue voitti hopeaa.
Turvallinen joukkue osaa toimia ja selviää vaikeuksista – ensiaputaidot ovat osa voittavan joukkueen vahvuuksia. Ensiapujoukkue antaa taidot kaikkien lajien junnuille. Varaa maksuton koulutus joukkueellesi varauskalenterista.
Ensiapujoukkue tarjoaa maksutonta ensiapukoulutusta kaikkien lajien juniorijoukkueille. Ensiapujoukkueen toteutuksesta vastaa Punainen Risti Ensiapu, koulutuspalvelut. Punainen Risti Ensiapu on osa Suomen Punaisen Ristin ja koko maan valmiuden ja varautumisen kokonaisuutta.