Ensiapujoukkue oli elo-syyskuussa mukana EuroBasketissa Tampereella, jossa tapasimme Tampereen Pyrinnön seurapisteellä koripallovaikuttaja, juontaja Hanna-Mari Kujalan. Kujala on entinen koripalloilija ja pitkän linjan vaikuttaja suomalaisissa urheilupiireissä. Mitä turvallinen urheilu tarkoittaa Hanna-Marille?
Fyysistä ja psykologista turvaa
Joukkueurheilijana Kujala näkee turvallisuuden nimenomaan joukkueen kautta: turvallisessa joukkueessa kaikilla on hyvä olla. Kujalan mukaan turvallisuus ei tarkoita vain fyysistä turvallisuutta, vaan myös psykologista turvaa eli sitä, että nuorella urheilijalla on ympärillään tutut ja luotettavat aikuiset sekä pelikaverit, joiden kanssa voi olla oma itsensä.
”Tärkeää on, että harrastuksessa on hyvä olla ja kelpaa sellaisena, kuin on”, Kujala sanoo. Turvallisessa joukkueessa on hyvä harrastaa ja kehittyä ilman, että vaaditaan liikaa tai sellaista mikä ei tunnu itseltä.
Turvallinen ympäristö mahdollistaa sen, että nuori voi itse vaikuttaa omaan polkuunsa urheilijana: haluaako edetä kilpaurheiluun vai pysyä harrastajapolulla. Kujala korostaa, että molemmat vaihtoehdot ovat yhtä arvokkaita.
Ensiaputaidot osana urheilua
Kujalan mukaan olisi tärkeää, että pelaajapolun varrella pysähdyttäisiin pohtimaan, miten toimitaan loukkaantumistilanteissa. Turvallisessa ympäristössä asioista on mahdollista keskustella ja yhdessä voidaan oppia. ”Niiden turvallisten pelikavereiden ja turvallisten aikuisten lähellä on hyvä myös pysähtyä miettimään, että miten me toimitaan niissä tilanteissa, kun itse loukkaantuu tai jos kaveri loukkaantuu. Tai jos kohdataan jossain vaikka treenimatkalla joku sairaskohtaus, niin miten toimitaan”, Kujala sanoo.
Tärkeää on, että harrastuksessa on hyvä olla ja kelpaa sellaisena, kuin on.
Ensiapujoukkue tarjoaa tähän pysähtymiseen ja pohdintaan hyvän areenan: koulutus ei vie aikaa kuin muutaman tunnin, mutta sillä voi olla kauaskantoiset seuraukset. Tapaturmista voi seurata poissaoloja harrastuksesta tai pahimmillaan harrastamisen katkeaminen.
Turvallisuus on yhteinen asia
Ensiaputaidot auttavat myös muualla kuin harrastusympäristössä. Hanna-Marilla on myös kokemuksia, joissa urheilutapahtumissa on tullut vastaan tilanteita, joissa ensiaputaidoille olisi ollut tarvetta. Hän pitää tärkeänä, että jokainen uskaltaisi auttaa ja tietäisi, miten toimia.
”Ikävä kyllä ollaan kaikki varmasti kohdattu näitä tilanteita, joko itse pelaajana, toimitsijana tai valmentajan roolissa. Silloin täytyy tilanteeseen puuttua, varsinkin kun on itse pitänyt sitä asiaa tärkeänä. On hyvä, että aiheeseen voidaan pureutua teidän avullanne, ja tämä ole vain seurojen oma asia, vaan siihen saa tukea ammattilaisilta”, Kujala toteaa.
Ensiapujoukkue on seurojen ja joukkueiden tukena ensiaputaitojen oppimisessa ja tapaturmien ehkäisyssä. Ilmoita joukkueesi mukaan maksuttomaan Ensiapujoukkue-koulutukseen täällä.
Koulutus on joukkueille maksutonta Kannattajakumppaniemme ansiosta – he mahdollistavat koulutukset.
Ensiapujoukkue tarjoaa maksutonta ensiapukoulutusta juniorijoukkueille ja joukkueen aikuisille. Koulutus lisää nuorten valmiutta toimia erilaisissa ensiapua vaativissa tilanteissa ja antaa tietoa tapaturmien ennaltaehkäisemisen keinoista.
Ensiapujoukkueen toteutuksesta vastaa Punainen Risti Ensiapu, koulutuspalvelut. Punainen Risti Ensiapu on osa Suomen Punaisen Ristin ja koko maan valmiuden ja varautumisen kokonaisuutta.